Liiallinen lihankulutus on vuoden turhake 2021

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen luonto -lehti on valinnut vuoden 2021 turhakkeen. Toimitus valitsi voittajaksi lihan liikakulutuksen. Kyseessä on on jo 22. vuoden turhake.

Toimitus valitsi turhakkeen tänä vuonna yli 400 erilaisen ehdotuksen joukosta. Joka vuosi listalle nousee ehdokkaita, jotka ovat nousseet hiljattain puheenaiheeksi. Tänä vuonna yksi näistä oli hyönteismyrkky pralletriinia höyrystävä Thermacell-hyttyskarkotin. Yhä jatkuva pandemia-aika näkyi ehdokaslistalla varotoimenpiteitä vastustavien innokkaana osallistumisena.

Suomen luonnon mukaan suomalainen kuluttaa vuodessa keskimäärin 80 kiloa ruholihaa, jos luiden paino lasketaan mukaan. Tästä valtaosa on punaista lihaa, joskin kanan osuus on kasvussa. Lihankulutus on noussut 40 prosenttia 50 vuoden aikana. Moni suosittelee juurille paluuta ekologisuuden nimissä. Suomalaisten kannattaa suosia lähiruokaa, luomua ja kalastaa särkeä järvestä. Osta ruoka suoraan oman kylän tuottajalta tai kasvata itse.