Miehelle joululahjaksi parturikäynti – tai koko vuoden parturikäynnit

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jouluaatto lähestyy jo kovaa vauhtia, ja monet pohtivat parhaillaan kuumeisesti mikä voisi olla miehelle sopiva käytännöllinen lahjaidea. Vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta aina niiden ei tarvitse olla tuotteita. Viime vuosina aineettomat lahjat ovat nousseet suureen suosioon, kun monet välttämät tavarapaljoutta.

Suosittuja lahjaideoita niin jouluna kuin muulloinkin ovat erilaiset palvelut, joita ovat esimerkiksi hieronta ja vaikkapa kotisiivous. Eräs tyylikäs lahjaidea on lahjakortti parturiin, koska silloin lahjan voi käyttää juuri silloin kun saaja sitä eniten tarvitsee ja lahjalla on vaikutusta myös ulkoisesti.

Suomalainen erityisesti miehille suunnattu parturiketju M Room tarjoaa parhaillaan pukinkonttiin erilaisia parturilahjakortteja, jotka voi käyttää ketjun kaikissa liikkeissä ympäri Suomea. Lahjakortti lähetetään sähköpostitse, joten sen ehtii hankkia pukinkonttiin vielä aattoiltana. Vaativimmille parturissa kävijöille voi hankkia lahjaksi myös kokonaisen jäsenyyden.