WhatsApp uudistaa ääniviestien lähetyksen – toivottu uudistus toteutuu

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pikaviestisovellus Whatsappissa on mahdollista lähettää tekstiviestien lisäksi myös ääniviestejä. Ominaisuus voi olla hyödyllistä esimerkiksi tilanteissa, joissa tekstin kirjoittamiseen ei ole aikaa. Nyt ääniviesteihin on tulossa toivottu uudistus.

Tähän asti ääniviestejä ei ole ollut mahdollista kuunnella ennen niiden lähettämistä. Cnet-sivuston mukaan Whatsappiin on kuitenkin tulossa ominaisuus, jonka tarkoituksena on laskea kynnystä ääniviestien tekemiseen.

Jatkossa ääniviestin nauhoittaneelle ilmestyy mahdollisuus kuunnella viesti ennen sen lähettämistä. Mikäli jokin nauhoitetussa viestissä ei miellytä, voi sen poistaa ja nauhoittaa uuden tilalle.

Whatsappin ääniviestiominaisuuteen on tullut vuosien varrella myös muita uudistuksia. Ääniviestejä on jo jonkin aikaa voinut esimerkiksi nauhoittaa hands free -tyyliin, ja lisäksi niiden toistonopeutta voi muuttaa.