Ciara biksuissa rannalla – yksityiskohta hämmentää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttävä poptähti Ciara on musiikillisen uransa sijaan keskittynyt viime vuosina perheen perustamiseen. 35-vuotias Ciara sai taannoin miehensä Russell Wilsonin kanssa jo kolmannen lapsensa. Pojalle annettiin nimeksi Win Harrison Wilson.

Viime aikoina Ciara on nähty useasti rohkeissa somekuvissa, joiden virta on nytkin jatkunut. Tällä kertaa hänet nähdään esittelemässä kurvikasta vartaloaan upealla hiekkarannalla kaltaisiin biksuihin pukeutuneena.

Kuvassa kuitenkin eräs yksityiskohta varasti huomion, sillä hänen vierellään hiekalla nähdään rommipullo. Ciara toteaa kuvansa yhteydessä tämän olevan upea tapa aloittaa viikko, mutta katsojalle jää hieman epäselväksi viittaako hän tällä pieneen nousuhumalaan.

Ciara on osoittanut useaan otteeseen palautuvansa raskaudesta aina ennätysvauhtia, mikä on mahdollistanut myös tähden palaamisen töihin. Tälläkin kerralla tähti näyttää olevan vanhoissa mitoissaan jo nyt kun vauvan syntymästä on vasta puoli vuotta aikaa.