Ohjaajan yllätyspaljastus – Batman saa inspiraationsa Kurt Cobainista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Keväällä ensi-iltansa saavassa The Batman -elokuvassa viittasankarin roolissa nähdään ensi kertaa Robert Pattinson. Nyt ohjaaja Matt Reeves on paljastanut saaneensa inspiraatiota hahmon uuteen versioon jokseenkin yllättävästä lähteestä. Hahmon inspiraationa toimi edesmennyt Nirvana-tähti Kurt Cobain.

– Kuuntelen kirjoittaessani musiikkia, ja The Batmanin ensimmäistä näytöstä kirjoittaessani laitoin soimaan Nirvanan Something in the Wayn, Reeves paljasti Empire-lehdelle.

– Silloin sain idean: Sen sijaan että tekisin Bruce Waynesta aikaisemmin näkemämme playboyn, tässä versiossa hän on suuren tragedian läpikäyneenä muuttunut erakoksi. Loin yhteyksiä Guns Van Santin Last Days -elokuvaan ja sain idean Kurt Cobainin fiktiivisestä versiosta rapistuvassa kartanossaan, ohjaaja-käsikirjoittaja jatkoi.

Reeves kuvailee Robert Pattinsonia oikeaksi valinnaksi Cobainin inspiroiman Batmanin rooliin. Ohjaajan mukaan hänen Batmaninsa käyttämä teknologia on myös aikaisempia elokuvaversioita kotikutoisempaa. Pattinsonin lisäksi The Batmanin päärooleissa nähdään Zoë Kravitz, Paul Dano ja Colin Farrell.