Hautausmaat täyttyvät kynttilöistä jouluna – suosi kierrätettävää ratkaisua

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on muistuttanut hautausmaakävijöitä joulun ajan tavoista. Hautausmaiden parkkialueilla kannattaa varautua ruuhkaan. Joulunpyhinä autoilu hautausmaille on estetty kävelijöiden suuren määrän vuoksi. Muistolehtoihin ja muistopaikoille kerääntyy jouluna paljon kynttilöitä. Jotta kynttilät eivät liian lähellä toisiaan roihahda palamaan yhdessä, ne on hyvä muistaa sijoittaa tarpeeksi kauas toisistaan.

– Ympäristöystävällisin kynttiläkoriste haudalle on metallilyhty, jonka sisälle voi laittaa tavallisen kuorettoman kynttilän. Suuri osa hautalyhdyistä hautausmaillamme onkin jo metallilyhtyjä. Myös lasiseen hautakynttilään voi laittaa sisälle uuden kynttilän, seurakuntayhtymästä muistutetaan.

Joulun jälkeen kukkajätteet lajitellaan maatuvaan jätteeseen, hautakynttilöiden muovikuoret polttojätteeseen ja metallihatut metallinkeräykseen. Lasinen hautakynttilä kuuluu jätteenä polttojätteeseen. Rikkinäiset led-kynttilät tulee viedä sähkölaitteiden vastaanottopisteeseen ja niiden sormi- ja nappiparistot kaupan keräyspisteeseen.