Terveydenhoitajat varoittavat: Rokottajien pikakoulutus ei takaa osaamista

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Koronarokotteiden antamista on kiirehditty ja annosvälejä on lyhennetty rokotteen tehon heikkenemisen estämiseksi. Nyt on ideoitu, että rokotuskampanjaan värvättäisiin pikakoulutuksella mukaan kaikki pitäisikö lähihoitajat, farmaseutit ja proviisorit. Terveydenhoitajaliitto vastustaa tätä ajatusta, myös väliaikaisena ratkaisuna.

– Turvallinen rokottaminen edellyttää asiantuntijuutta ja vahvaa rokotusosaamista, ja siksi asetuksella* on määritelty, että pistoksena rokotuksen saa antaa vain mm. asianmukaisen koulutuksen saanut terveydenhoitaja. Kaikkien terveydenhoitajien tutkintokoulutukseen kuuluu pakollisina opintoina rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus. Emme kannata edes väliaikaista muutosta asetukseen, toteaa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Tiina Mäenpää.

– On tärkeää ymmärtää, että laissa säädeltyä rokotusosaamista ei voi saavuttaa muutaman tunnin pikakoulutuksella ilman asianmukaista ammatillista peruskoulutusta. Rokottaminen vaatii laajaa erityisosaamista ja poikkeaa siten lääkehoidon injektioiden antamisesta. Rokotusosaamisen heikolla tasolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia rokotekriittisyyden lisääntymiseen ja ongelmiin myös itse rokotustilanteissa. Rokottaminen on paljon muutakin kuin pelkkää pistämistä, pikakoulutuksella ei saavuteta osaamista, Mäenpää muistuttaa.

Mäenpää painottaa, että terveydenhoitajien osallistuminen rokotuksiin ei saa kuitenkaan haavoittaa entisestään muita terveydenhoitajatyön palveluita, kuten neuvolatoimintaa ja koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa.

– Sieltä resursseja ei saa ottaa enää yhtään enempää pois.