Joulu altistaa houkutuksille – näin pidät kiinni elämäntapamuutoksesta

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ruoka on iso osa joulua ja siitä saa nauttia hyvällä omatunnolla. Elämäntapamuutoksen kanssa työtä tekevien on hyvä päättää etukäteen, miten suhtautua joulun herkutteluun. Nappaa ravitsemusterapeutin vinkit käyttöön.

-Jouluherkuttelu ei aiheuta pysyviä muutoksia terveydessä, jos juhlasyömisestä palataan takaisin terveellisiin arjen tapoihin. Terveyden kannalta merkittävimmät asiat tehdäänkin jokapäiväisessä elämässä. Riittävä syöminen ja joustava, oppiva asenne on erinomainen tapa ylläpitää terveellisiä elämäntapoja myös joulupyhien yli, kertoo johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta Terveystalo Fokus Vatsan erikoisyksiköstä.

1. Varmista, että saat tarpeeksi energiaa.



– Monet asiakkaat pyrkivät muuttamaan kaiken kerralla ja menevät äärirajoille. Vastaanotolla teemme 2000 kilokalorin ruokavalion, mutta he vetävät 1600:lla ja ajattelevat että 2000 on yläraja, vaikka sen pitäisi olla keskiarvo. Haastavissa tilanteissa luovuttaa helposti, jos on jo vetänyt jaksamisensa tiukalle ja suhtautuu hyvin kriittisesti repsahduksiin.

2. Säilytä salliva asenne.



– Esimerkiksi painonpudotuksessa on hetkiä, jolloin on täysin ok pitää yllä saavutettua painoa. Siitä ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa eikä se tarkoita sitä, että antaa vain mennä.

3. Opi käytöksestäsi.



– Ne, jotka osaavat suhtautua erilaisiin tilanteisiin oppimiskokemuksina onnistuvat todennäköisemmin painonhallinnassa ja yleisemminkin elintapamuutoksessa. Jos joudut haastavaan tilanteeseen, jonka seurauksena syömisesi näytti riistäytyvän hallinnasta, mieti, mitä tapahtui. Mitkä olivat juurisyyt? Olitko sitä ennen syönyt säännöllisesti? Olitko saanut tarpeeksi energiaa? Oliko ruokarytmisi ollut säännöllinen? Liittyikö tilanteeseen psyykkisisä tai fysiologisia ärsykkeitä, jotka laukaisivat tilanteen?

4. Rutiini ratkaisee.



– Muutos perustuu toistoon, rutiineihin ja tottumukseen. Säännöllinen liikunta ja syöminen, unirytmi ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen ovat asioita, joista ei tarvitse luopua lomalla. Kun on ottanut tavaksi esimerkiksi syödä aamupalan joka päivä, sen voi säilyttää lomallakin. Toisaalta muutaman päivän tauon vaikutusta ei ole järkevää pohtia.

– Kun palaat arkeen, palaat samalla rutiineihisi. Harvoin näkee asiakkaita, joilla paino nousi viikon loman aikana. Sen sijaan on niitä, jotka tulevat vastaanotolle pitkän ajan päästä ja kertovat, että mulla oli keväällä pari lomaviikkoa ja sitten se jotenkin jäi päälle.