Assembly järjestetään jälleen kahden vuoden tauon jälkeen – 3 000 konepaikkaa

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalainen tietokonefestivaali Assembly tekee paluun kahden vuoden tauon jälkeen. Assembly Winter 2022 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 24.-27. helmikuuta 2022. Assembly Winter 2022 tulee olemaan Assemblyn tähänastisista talvitapahtumista suurin.

Paikan päällä on jopa 3 000 LAN-paikkaa kahdessa keskuksessa. Edellisistä talvitapahtumista tuttujen hallien 4 ja 5 lisäksi käyttöön otetaan myös hallit 2 ja 3, joista toiseen järjestetään puhtaasti pelaamiselle osoitettu alue. Tapahtuman ohjelmistoon kuuluu muun muassa IEM Katowice 2022 -katsomo, pro-eurheilua lavalla pelattuna, demokilpailut, nyrkkeilykehässä pelattava ja kaikille avoin Assymylly-taistelupeliturnaus ja cosplayta.

Siinä missä konepaikat olivat aikaisemmin 80 sentin kokoisia, ovat konepaikat nykyään minimissään 100 sentin levyisiä. Yli 16-vuotiailta kävijöitä edellytetään koronapassia. Mikäli tapahtuma joudutaan perumaan koronatilanteen vuoksi, käyvät ostetut liput sellaisinaan kesän 2022 Assemblyyn. Tapahtuman lipunmyynti on parhaillaan käynnissä.