Poliisilta viiltävä analyysi: ”Kaikki eivät malttaneet olla kinkku-porkkanalaatikko -linjalla”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Suomen poliisilaitos on julkaissut viiltävän analyysin alueensa joulusta. Poliisin näkökulmasta joulu sujui varsin rauhallisesti, joskaan vanhoilta kujeilta ei vältytty tänäkään vuonna Itä-Suomessa.

Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella oli jouluaattopäivän ja tapaninpäivän iltapäivän välillä vähän alle 400 hälytystä. Tämä on noin sata tehtävää vähemmän kuin viime vuonna. Hälytystehtävien määrän osalta joulu oli siis rauhallinen.

– Kaikki eivät kuitenkaan malttaneet olla pelkästään kinkku-porkkanalaatikko -linjalla. Alkoholia oli nautittu, mikä ei sinänsä ole moitittavaa. Moitittavaksi asia muuttui silloin, kun päihtyneenä keksittiin jotain sellaista toimintaa, joka häiritsi tai vaaransi muiden joulun viettoa. Ne vanhat tutut kujeet, jotka nostivat päätään tänäkin jouluna, liittyivät muun muassa päihteisiin, henkilönkohtaiseen koskemattomuuteen, liikenteeseen, kotirauhaan ja näiden erilaisiin yhdistelmiin, poliisi selventää.

Poliisimiesten joulutunnelma oli koetuksella, kun joulun sanomaa saatiin viedä useisiin asuntoihin, joista yöaikaan kantautui muita häiritseviä ääniä. Yleensä äänet johtuivat juhlimisesta tai muutoin kovaäänisestä juttelusta. Muutamaa tapausta lukuun ottamatta sanoma meni kerrasta perille. Kotirauhaa ja henkilökohtaista koskemattomuutta jouduttiin turvaamaan myös muutamissa perheensisäisissä väkivaltatapauksissa.

– Pahoinpitelyrikoksia kirjautui joulun aikaan muutamia. Surullista, mutta niin normaalia poliisille.

Jouluna kiireiden ja joulunviettoperinteiden vuoksi selväpäisistä kuljettajista oli näköjään ollut pula, mistä johtuen muutama oli saanut ajatuksen lähteä kuskiksi itselleen. Tällaisia veijareita poliisi tavoitti seitsemän kappaletta. Edellä mainittujen rattijuopumusrikosten lisäksi liikenteessä jouduttiin puuttumaan myös muunlaiseen liikennekäyttäytymiseen useita kymmeniä kertoja. Osaan joulukiireestä puututtiin maksullisella seuraamuksella.

– Lohdutukseksi voidaan sanoa, että tässä vaiheessa vuotta saadut maksut voi maksuajan puitteissa siirtää huoletta seuraavan vuoden budjettiin.

Aiempien tiedotteiden, muiden tiedustelujen sekä yleisen poliisikokemuksen perusteella joulun rauhallisuus johtui kirpeästä pakkassäästä sekä koronasta ja siitä aiheutuvista rajoituksista. Pakkanen ja rajoitukset selittävät osaltaan kymmenet asunnoista tulleet meteli- ja muut hälytykset. Rattijuopumuksia se ei selitä, eikä myöskään väkivaltaa.

– Esimerkiksi vanhojen kaunojen selvittelyyn poliisilla olisi ollut tarjolla myös arkipäiviä. Kokonaisuutena joulu oli kuitenkin positiivinen. Vakavilta rikoksilta ja onnettomuuksilta vältyttiin. Kiitos siitä kuuluu itäsuomalaisille sekä muille täällä jouluaan viettäneille!