Kuivuiko leipäsi? Näin hyödynnät sitä ruoanlaitossa

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Olipa sitten kyse vaaleasta tai tummasta leivästä, on maku yleensä parempi tuoreena ja vastaleivottuna. Kuivuneen leivän voi kuitenkin käyttää muutenkin kuin heittämällä sen biojäteastiaan. Hieman kuivahtanut leipä sopii esimerkiksi lämpöisiin voileipiin.

Vaaleasta leivästä voi tehdä köyhiä ritareita tai krutonkeja. Krutonkeja voi puolestaan käyttää keitossa tai salaatissa. Osa panee leipäpaloja jopa laatikkoruokien päälle.

Toki kuivuneet leivät voi muuttaa myös muruksi, joissa voi paneroida vaikkapa kalaa tai kanaa. Leivänmuruja voi myös ripotella makaronilaatikon päälle, jolloin siihen tulee rapea ja herkullinen pintakerros.