Paleface juontajaksi kristilliselle radiokanavalle – soittaa gospel-musiikkia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rap-artisti Paleface aloittaa ensi viikolla oman radio-ohjelmasarjan kristillisellä Radio Dei -kanavalla. Hänen ohjelmansa keskittyy gospel-musiikkiin, jonka suurkuluttajaksi räppäri tunnustautuu.

– Minulla on noin kolme tuhatta vinyyliä, joiden joukossa on paljon gospelmusiikkia, paljastaa Karri Miettinen, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Paleface.

Radio Deissä ja Dei Plus -palvelussa viikoittain kuultava Paleface Digs Gospel -sarja käynnistyy Suomen ainoalla valtakunnallisella kristillisellä radiokanavalla keskiviikkona 2. helmikuuta. Sarjassa kuullaan Palefacen gospelsuosikkeja vuosien varrelta, mikä tarkoittaa muutakin kuin räppiä ja mustaa gospelia.

– Olen digannut gospelmusiikkia jo kohta kolmekymmentä vuotta, kaivanut levyjä esiin kaupoista ja kirpparien pölyisistä levylaareista ympäri maailmaa. Yritän tunnin pituisissa jaksoissa parhaani mukaan taustoittaa kuultavia kappaleita ja muodostaa kokonaiskuvaa mustan gospelin ja hengellisen musiikin perinteestä.

Paleface painottaa bluesin ja gospelmusiikin olevan kaiken afroamerikkalaisen musiikin perusta ja lähtökohta funkista rap-musiikkiin ja soulista moderniin R&B:hen

– Afroamerikkalainen musiikkiperinne on orjien jälkeläisten luomaa perinnettä. Tämä unohtuu usein, kun kuuntelemme Mikael Gabrielia, JVG:tä tai Palefacea. Jopa suomirapissa on nähtävissä mustan perinteen vaikutus. Yhteys on vääjäämätön, ja historia todella synkkä. Myös siksi meidän pitää olla siitä valkoisina eurooppalaisina ja gospeldiggareina tietoisia.