Heinolan lintuhoitolasta hämmästyttävä video – korppi tarjosi ruokaa ulkopuolisille variksille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Heinolan lintuhoitola tarjoaa kodin apua tarvitseville linnuille, ja se on myös suosittu turistikohde. Yksi tarhan suosituimmista asukkaista on Kaapo-niminen korppi. Nyt nokkela korppi on osoittanut olevansa myös reilu muita lintuja kohtaan.

Kaapon päivittäiseksi tavaksi on muodostunut jakaa omaa ruokaansa tarhan ulkopuolella asuville linnuille. Lintutarhan hoitaja Olli Vuori kuvasi eräänä päivänä näyn sosiaalisessa mediassa hämmästystä herättäneeksi videoksi.

– Kaapo korppi tarjoili äsken iltapäiväkahvin aikaan variksille leipää. Aamulla on syöty reilut annokset lihaa, joten nyt vähän kevyempää purtavaa. Kaapo ruokkii kaikki vierailijat ja niitä on paljon, Instagramin Heinolan lintuhoitolan ystävät -tilillä kuvailtiin.

Kaapo muutti lintuhoitolaan kesällä 2020 jäätyään auton yliajamaksi. Tarhassa asuu paitsi kotimaisia lintuja, myös esimerkiksi aikaisemmin lemmikkinä olleita papukaijoja.