BB-Janicalla vakavia terveysongelmia: ”Haikein mielin tullut eteen tilanne”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 2011 Suomen Big Brother -kilpailun voittanut Janica nousi julkisuuteen ohjelman jälkeen. Sittemmin hän on kunnostautunut bikini fitness -kilpailuissa, mikä vaatii ahkeraa kuntoilua. Nyt kuntoilu on kuitenkin tauolla.

– Ensimmäistä kertaa olen elämässäni tilanteessa, missä tarvitsee pysähtyä, pysähtyä oman terveyden edessä. Kesällä 2021 minulla todettiin raudanpuuteanemia. Alhaisen hemoglobiinin lisäksi varasto rauta ferritiini on ollut alimmillaan 7, Janica kirjoittaa Instagramiin.

– Nyt on haikein mielin tullut eteen tilanne, että treenaaminen salilla ja kisat täytyy laittaa tauolle siksi aikaa kunnes saan rauta arvot nousemaan. Voimavaroja treenaamiseen ei tällä hetkellä ole.