Saimaannorpan pesärauha alkoi tänään – erinomaiset lumiolosuhteet lisääntymiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Saimaannorpan pesärauha on julistettu alkaneeksi Saimaan rannoilla tänään 10. helmikuuta 2022. Saimaannorppa synnyttää poikasensa helmi-maaliskuussa lumikinokseen kaivamaansa pesään, joka suojaa kuuttia viimalta ja pedoilta. Ihmisen aiheuttama häiriö voi kuitenkin olla pesinnälle uhka. WWF on vuodesta 1993 saakka julistanut saimaannorpille pesärauhan, joka kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista Saimaalla luotojen ja saarien lähellä.

– Saimaannorpat ovat uteliaita, mutta kun ne lisääntyvät, ne haluavat olla rauhassa ja suojata uutta tulokasta. Toivoisin, että lyhyen kevättalven ajan kaikki Saimaan-kävijät käyttäisivät virallisia reittejä ja oleskelupaikkoja, jotta norpat saisivat pesiä rauhassa, juvalainen vapaaehtoinen Anu Korpikallio vetoaa.

Vapaaehtoistyössä myös mukana ollut Pekka Sarkanen muistuttaa, että moottorikelkkojen ja askelten jäljet pesien lähellä voivat houkutella paikalle petoeläimiä ja häiritä kuutin imettämistä. Pedot voivat tulla uteliaiksi, mihin ihmisten tekemät jäljet johtavat.

Valtteri-myrsky ja muut myräkät ovat luoneet saimaannorpalle erittäin hyvät pesintäolosuhteet tälle talvelle, kun luonnonlumi on muodostanut suuria kinoksia Saimaan rannoille. WWF:n aluevastaavan Ismo Marttisen mukaan lumitilanne on niin hyvä, että pesintäkinosten aluekohtaiset erot ovat tänä vuonna tavallista pienemmät.

– Kaikkiaan nyt näyttää norppien kannalta hyvältä. Jään pinnalla oleva raskas lumikuorma toki nostaa vettä jäälle ja myös saimaannorppien pesiin, mutta kun kinosta on riittävästi päällä, tällä ei pitäisi olla vaikutusta pesintään, Marttinen kertoo.

Saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti viime vuosikymmeninä, ja niitä arvioidaan olevan nykyisin noin 430. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään.