Teoston koronatuet jaetaan neljättä kertaa – yksi musiikin ammattilainen saa 150 eurosta 5 000 euroon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Musiikkialan tilanne on alkuvuodesta 2022 ehkä vaikeampi kuin kertaakaan koko koronapandemian aikana. Tästä syystä Teosto avaa koronatuen haun asiakkailleen nyt jo neljättä kertaa. Tuella pyritään osaltaan lieventämään musiikin tekijöiden ja kustantajien taloudellista ahdinkoa. Tukea on jaossa miljoona euroa ja myönnetyt tuet maksetaan hakijoille keväällä 2022.

Tuki rahoitetaan Teosto-rahastosta, joka on perustettu vuonna 2009 turvaamaan kotimaisen luovan säveltaiteen edistämistyön jatkuvuutta. Koronatukea voivat hakea kaikki Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaat – myös ne, jotka ovat hakeneet tai saaneet tukea aikaisemmin. Tuen kriteerit ovat samat kuin vuonna 2021.

Tukea maksetaan musiikin tekijöille työskentelyapurahoina, jotka ovat verottomia tuloverolain asettamien edellytysten täyttyessä. Kustantajille maksetaan vastaavin perustein määräytyvää toimintatukea, joka on veronalaista elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan.



Tuen määrä suhteutetaan hakijan aiempiin tilityksiin niillä tilitysalueilla, jotka sisältyvät tukikriteereihin. Alin maksettava summa on vähintään 150 euroa ja ylin 5000 euroa. Lopulliset tukisummat määräytyvät hakemusmäärien perusteella.