Joanna Krupa alastomana kylvyssä – ruusunlehtien kanssa somekuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli ja realitytähti Joanna Krupa ja Romain Zago olivat taannoin naimisissa neljä vuotta, kunnes hakivat avioeroa yhdessä. Sittemmin Joanna on ollut harvakseltaan julkisuudessa, mutta on kuitenkin ehtinyt riisua vaatteensa muun muassa PETA-kampanjaan.

Nyt Krupa nähdään poseeraamassa upeassa somekuvassa kylpyammeessa. Luonnollisesti alastomana nähtävä mallikaunotar on ottanut kylpyyn mukaan runsaasti ruusun terälehtiä, mutta ikävä kyllä kuva ei välitä niiden tuoksua.

Huippumalli Joanna Krupa kertoi Life & Style -lehdelle olevansa onnellinen siitä, että hän pakasti munasolujaan kolme vuotta sitten. Krupa kertoi, että avioeron jälkeen hän olisi hyvin huolissaan tällä hetkellä tulevaisuuden perhehaaveista, mikäli hän ei olisi tehnyt niin.