Naisleijonat kohtaa Sveitsin tänään pronssiottelussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pekingin olympialaisissa Suomea edustava naisleijonat kohtaa pronssiottelussa Sveitsin. Kyseessä on kisarupeaman viimeinen ja siten myös tärkein ottelu. Suomalaiset taistelevat mitalista.

Asetelma on toisintoa viime vuoden MM-pronssiottelusta, jossa Suomi putsasi pöydän ja nappasi pronssimitalin. Naisleijonien ottelut alkoivat alkulohkossa tahmeasti, mutta pelien edetessä joukkueen otteet ovat varmistuneet.

– Meillä oli hieman haasteita alussa, mutta nyt pelaamme sellaista peliä kuin olemme halunneet koko ajan pelata. Vahvuutemme on nopeus. Meidän pitää hyödyntää tätä ja kontrolloida peliä, jolloin Sveitsin on vaikeampi pysäyttää meitä. Mitalipeleissä on oltava keskittynyt, pelattava fiksusti ja oltava nälkäinen. Päästimme Sveitsin viimeksi liian helpolla, joten nyt meidän on vain pysyttävä pelisuunnitelmassamme, avaa hyökkääjä Michelle Karvinen.

Päävalmentaja Juuso Toivolan mukaan otteluun valmistautuminen alkaa aiemman Sveitsi-ottelun tarkastelulla.

– Katsomme pelin ja palautamme sen asiat mieleen. Sveitsillä on vaarallinen ykköskenttä, joten etsitään lääkkeet siihen joukkueena ja katsotaan sitten, miten lähdemme taktikoimaan. Uskon, että tämä tarina on viimeistä lukua vaille valmis ja me kirjoitamme sen tänään.