Mustavuoren laskettelukeskus avasi virtuaalisen rinnekartan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Perinteiset rinnekartat saattavat jäädä usein vain suuntaa antaviksi, sillä suurikokoisen alueen ja sen sisältämien monien palveluiden mahduttaminen yhteen karttakuvaan voi olla haastavaa. Nykyinen teknologia kuitenkin helpottaa rinteiden ja palveluiden esittelemistä.

Virtuaalisen 360-ympäristön avulla rinnetiedot ja alueen palvelut tulevat nopeasti käyttäjälle tutuksi. Virtuaaliesityksessä liikkuminen sekä tiedon saaminen on tehty helpoksi ja laskettelija voi käyttää palvelua missä vain esimerkiksi puhelimellaan. Nyt Tampereella sijaitseva Mustavuoren laskettelukeskus näyttää muille tietä ja on ottanut käyttöönsä virtuaalisen rinne- ja palvelukartan.

Vastaavanlaista ja sisällöllisesti yhtä kattavaa palvelua ei tiettävästi löydy muualta Suomesta. Virtuaalinen karttapalvelu löytyy Mustavuoren omilta verkkosivuilta ja suorana linkkinä tästä. Mustavuoren liiketoimintajohtaja Miikka Anttila uskoo, että uudenmallisen palvelukartan myötä laskettelukeskus voi tarjota asiakkailleen entistäkin paremman asiakaskokemuksen. Uuden palvelun on toteuttanut tamperelainen Flycam Oy.