Teatteriryhmän ennätystempaus – musikaali toteutettiin alle 10 tunnissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näytelmien ja erityisesti lavamusikaalien toteuttaminen on usein vähintään viikkoja kestävä projekti. Eräs skottilainen teatteriryhmä toteutti kuitenkin taannoin musikaaliesityksen ennätyksellisesti vain 10 tunnissa.

Dunblanessa toimiva Rubber Chicken Theatre nousi vuonna 2019 otsikoihin toteutettuaan näytelmän alle 12 tunnissa. Taannoin ennätyksen rikkoi kuitenkin espanjalainen Grupo de teatro Albatros toteuttamalla näytöksen 11 tunnissa ja yhdeksässä sekunnissa. Rubber Chicken Theatre päätti haalia ennätystittelin takaisin itselleen.

Teatterin väki laittoi kellon kulkemaan avatessaan mysteerilaatikollisen käsikirjoituksia. Näytelmä osoittautui sci-fi musikaaliksi Return to the Forbidden Planet. Ryhmän täytyi opetella repliikit, laulut sekä koreografia ja hoitaa puvustus, lavasteet, äänet ja rekvisiitta kuntoon alle 10 tunnissa.

Daily Record -lehden mukaan Rubber Chicken Theatre suoriutui urakasta lopulta yhdeksässä tunnissa, 59 minuutissa ja kolmessa sekunnissa. Paikalla koko ajan ollut Guinnessin ennätystenkirjan tuomari vahvisti ryhmän rikkoneen uuden maailmanennätyksen.