Laulaja Kerry Katona häpeää ulkonäköään – yllättävä ulostulo somessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Entinen Atomic Kitten -tyttöbändin laulaja Kerry Katona oli pitkään poissa julkisuudesta. Nainen tapasi kuitenkin uuden miehen, fitness-valmentaja Ryan Mahoneyn. Kerry laihdutti muutama vuosi sitten 15 kiloa ja teki paluun julkisuuteen ryminällä.

Paljastelevia kuvia Instagramiin ja OnlyFans-sivustolle julkaissut nainen on nyt paljastanut, että ei ole enää tyytyväinen ulkonäköönsä. Hän kuntoilee säännöllisesti ja syö terveellisesti, mutta tuntee, että hänellä on ylipainoa. Hän kertoo New!-lehden kolumnissaan, että ei viihdy omassa vartalossaan tällä hetkellä.

– Huolimatta siitä, kuinka terveellisesti elän tai kuinka kovasti treenaan, en näytä pystyvän laihduttamaan. En edes tunne olevani omassa kehossani! Katson peiliin ja itken joka päivä, Katona tunnustaa.

Viiden lapsen äiti on 41-vuotias. Hän on myöntänyt lohtusyöneensä herkkuja jouluna ja sen jälkeen sairastuttuaan koronavirukseen. Nyt nainen aikoo aloittaa tiukan kuntokuurin, jotta voi laihduttaa alkuvuoden aikana lihoamansa 16 kiloa.