Rob Kardashian luopui syytteistä juuri ennen oikeudenkäyntiä – syytti Blac Chynaa pahoinpitelystä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkkisperheestä tuttu Rob Kardashian syytti Blac Chynaa viisi vuotta sitten tapahtuneesta pahoinpitelystä. Hän kertoi naisen olleen sekaisin alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksesta joulukuussa 2016. Miehen mukaan hän luopuu syytteistä heidän yhteisen lapsen, Dreamin vuoksi.

Tietojen mukaan Blac Chyna oli lyönyt Robia kasvoihin ja yrittänyt kuristaa puhelimen laturinjohdolla. Sen jälkeen hän oli aiheuttanut Kylie Jenneriltä vuokrattuun kartanoon 100.000 dollarin vahingot rikkoessaan muun muassa television ja asunnon pintamateriaaleja. Kylie Jenner luopui oikeusjutusta jo aiemmin, koska ei halunnut astua oikeussalin todistajanaitioon. Rob Kardashian halusi taistella oikeudestaan, mutta on nyt päättänyt luopua jututsta.

– Rakkauteni Dreamiin on paljon suurempi kuin haluni jatkaa julkista oikeudenkäyntiä hänen äitiään vastaan, Kardashian kertoi Page Sixille.

Oikeudessa olisi ollut riittävästi todisteita pahoinpitelystä, joten Dreamin äiti olisi todennäköisesti saanut jonkinlaisen tuomion. Hänen on kerrottu myös uhanneen Rob Kardashiania aseella. Chynan tiimistä väitetään, että mies olisi luopunut syytteistä vain päivää ennen oikeudenkäyntiä ymmärtäessään, että koko juttu on keksitty ja sillä voi olla vakavat seuraukset.

Chyna hakee nyt tuomioistuimelta apua varmistaakseen, että Rob ei voi nostaa pahoinpitelyyn liittyvöö kannetta uudelleen. Naisen lakitiimi aikoo saada hänet myös maksamaan Chynan huomattavia oikeudenkäyntikuluja.