Hurja lasketteluennätys: Miehet laskivat 23 laskettelukeskuksessa 24 tunnin aikana

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaksi miestä on toteuttanut tempauksen, jollaista kovimmatkaan laskettelun ystävät eivät ole aikaisemmin tehneet. Yhdysvaltojen Michiganista kotoisin olevat Kyle Kelly ja Brad Dykstra laskettelivat yhteensä 23 laskettelukeskuksessa 24 tunnin sisällä.

Dykstra ja Kelly aloittivat suorituksensa lauantaina puolen päivän aikoihin Harbor Springsin Nubs Nobissa. Viimeiset laskettelusessiot tapahtuivat vuorokautta myöhemmin Cannonburgin laskettelukeskuksessa. Miehille kertyi 24 tunnin aikana matkaa yhteensä 1 227 kilometriä. Kellyn mukaan osa laskettelukeskuksista ei ollut virallisesti auki heidän vieraillessaan niissä. Hän kiittää keskuksia siitä, että aukioloajoissa oltiin valmiita joustamaan heidän suorituksensa vuoksi.

Useimmissa laskettelurinteissä laskettelun aikaisemman ennätys rikottiin Japanissa vuonna 2017, jossa 24 tunnin aikana lasketeltiin 17 rinteessä. Michigan Live -lehden mukaan Kellyn ja Dykstran tuore ennätys ei ole vielä Guinnessin ennätystenkirjan vahvistama.