Venäjä aikoo irrottautua internetistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Venäjän presidentti Vladimir Putin on julkisesti kertonut haaveilevansa Neuvostoliiton ajoista, ja nyt hänen haaveensa on toteutumassa. Putin on nimittäin onnistunut Ukrainan sodalla ajamaan Venäjän vuosikymmeniä kehityksessä taaksepäin, kun länsimaiset yhtiöt ovat jättäneet maan. Seuraavaksi edessä on internetistä irtautuminen.

Putinin hallinto on jo aiemmin estänyt lukuisia länsimaisia verkkopalveluja, jotta kansalaiset eivät saisi tietää mitä Ukrainassa todellisuudessa tapahtuu. Estoja on kuitenkin mahdollista ollut kiertää esimerkiksi VPN-yhteyksillä, joten seuraava askel on irrottaa Venäjä internetistä. Tämä lähes mahdottomalta kuulostava hanke on määrä toteuttaa maan viranomaisten hallinnoiman nettivalvontaan tarkoitetun järjestelmän kautta.

Tämän hetken tietojen mukaan järjestelmällä voitaisiin estää liikenne tiettyjen palvelujen lisäksi myös nimipalvelimiin, jotka toimivat kuin internetin karttana. Ilman pääsyä nimipalvelimille venäläisten on hankala päästä ulkomaisille verkkosivuille. Samaan aikaan Venäjän sisäinen internet kuitenkin toimisi, koska viranomaiset ylläpitävät omaa nimipalvelua, joka sisältää osoitteet sallitulle sivustoille.

Hankkeen tavoitteena on estää venäläisten tiedonsaanti Ukrainan todellisista tapahtumista ja vahvistaa hallinnon hyväksymien valtiollisten valeuutisten leviämistä.

Ulkomaisten verkkopalvelujen estäminen ei ole Suomessakaan vieras käsite, sillä vuonna 2008 keskusrikospoliisi aiheutti laittomille toimillaan kansainvälisen selkkauksen suljettuaan Thaimaan edesmenneen prinsessan muistosivun lapsipornona. Samalle estolistalle oli päätynyt lukuisia sinne kuulumattomia verkkosivustoja. Kaksi vuotta myöhemmin korkein oikeus määräsi hallinto-oikeuden käsittelemään tehtyjä virheitä. Hallinto-oikeus vahvisti keskusrikospoliisin toimineen laittomasti estäessään myös muun muassa suomalaisen parodiasivuston.