Maailman pisin auto: 30-metrinen limusiini kääntää katseet

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Limusiinit ovat tyypillisesti perinteisiä henkilöautoja pidempiä, mutta nekään ovat harvemmin sentään useiden kymmenien metrien pituisia. American Dream -niminen limusiini on toista maata. Sillä on pituutta hurjat 30 ja puoli metriä.

American Dreamin loi alun perin tunnettu autojen kustoimoija Jay Ohrberg vuonna 1986. Limusiinin ensimmäisellä versiolla oli pituutta 18,3 metriä, ja siinä oli yhteensä 26 rengasta. Myöhemmin Ohreberg kuitenkin muokkasi autoa ja lisäsi sen pituutta.

American Dream oli vuosikausien ajan säilössä New Jerseyssä sijaitsevass avarastossa, kunnes autoilihin erikoistuneen museon omistaja Michael Manning päätti kunnostaa sen. Ajoneuvon ruostumisen ja rahoitusongelmen vuoksi tehtävä kohtasi haasteita. Lopulta toisen automuseon omistava Michael Dezer osti limusiinin, ja miehet kunnostivat sen yhdessä.

Restauroitu auto pitää sisällään muun muassa uima- ja porealtaan, golfviheriön ja suuren vesisängyn. Limusiini on nimetty Guinnessin maailmanennätystenkirjan toimesta maailman pisimmäksi autoksi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.