Lataatko kahvinkeittimen jo illalla valmiiksi? ”Et taatusti saa hyvää aamukahvia”

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kahvi on suomalaisille todellinen elämän eliksiiri. Kahvia on tärkeää saada mieluiten heti heräämisen jälkeen, ja moni helpottaakin aamutoimiaan lataamalla veden ja kahvijauheen valmiiksi keittimeen ennen nukkumaanmenoa.

Keittimen lataaminen tuntikausia ennen kahvinkeittoa ei kuitenkaan ole suositeltavaa, ainakaan kahvihifisteilijöille. Kahvinkeittimiä valmistavan Moccamasterin mukaan se nimittäin saa kahvin laadun heikkenemään. Parasta kahvia saa keittimeen ladattavan veden ollessa raikasta.

– Jos keittimeen laittaa illalla veden ja kahvin valmiiksi, kahvi härskiintyy ja vedestä häviää sen lämmetessä kaikki happi. Et taatusti saa hyvää aamukahvia, jos lataat keittimien valmiiksi jo illalla, Moccamasterin maajohtaja Tiina Airola kertoo tiedotteessa.

Airola kertoo kokeilevansa mielellään erilaisia pienpaahtimoiden kahveja, joista erottuu erilaisia vivahteita. Hän muistuttaa suodatinkahveissa olevan enemmän makuvivahteita kuin viineissä.