The Batmanin spinoff-sarjan suunnitelmat muuttuivat – keskiössä pahamaineinen mielisairaala

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tuoreen The Batman -elokuvan tarina tulee jatkumaan paitsi valkokankaalla, myös HBO Max -suoratoistopalvelussa. Suunnitteilla on kaksi Gotham Cityyn sijoittuvaa spinoff-sarjaa.

The Batmanin ohjaaja Matt Reeves on paljastanut toisen spinoff-sarjan suunnitelmien muuttuneen. Gotham Cityn poliisivoimien sijaan keskiössä tulee olemaan Arkhamin psykiatrinen sairaala. Ohjaaja kertoo The Cyber Nerds -podcastille ideana olevan, että sarja muistuttaisi jopa kauhuelokuvaa tai kummitustalotarinaa.

Arkhamin mielisairaala on ollut vuosikymmenten ajan tärkeässä osassa Batman-tarinoita. Sarjakuvien ja tuoreen The Batmanin lisäksi laitoksessa on vierailtu muun muassa elokuvissa Batman Begins ja Joker sekä suositussa Batman: Arkham Asylum -pelissä.

Alkuperäisissä suunnitelmissa sarja olisi kertonut Gothamissa työskentelevästä korruptoituneesta poliisista ennen elokuvan tapahtumia. Työn alla on myös Colin Farrellin näyttelevään Pingviiniin keskittyvä spinoff-sarja.