Matkalaukku katosi matkatavarahihnalta – mies hakkeroi lentoyhtiön sivut löytääkseen sen

Digi Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

IndiGo-lentoyhtiön koneessa matkustanut mies kertoo saaneensa kadonneen matkalaukun takaisin epätavallisin keinoin. 28-vuotias Nandan Kumar hakkeroi IndiGo-lentoyhtiön sivut, sillä yhtiö ei auttanut kadonneiden esineiden löytämisessä.

Nandan Kumar oli huomannut kotonaan saaneensa väärän laukun matkatavarahihnalta. Hänen oma täysin samannäköinen laukkunsa oli päätynyt toisen matkustajan mukaan. Matkalaukussa oli toisen matkustajan matkatavarakuitti, mutta lentoyhtiö ei voinut auttaa hänen paikantamisessa tietosuojaan vedoten.

Kumar yritti selvittää toisen matkustajan henkilöllisyyttä IndiGon sivuilta tuloksetta. Lopulta hän turvautui tietoteknisten taitojensa ja kehittäjäkonsolin apuun ja onnistui löytämään yhtiön lokitiedoista matkustajan puhelinnumeron. Kumarin mukaan tietojen löytyminen yllätti hänet, sillä niiden pitäisi olla salattuja.

Tapaus päättyi BBC:n mukaan lopulta onnellisesti. Kumar otti yhteyttä toisen matkustajan numeroon, ja lopulta kumpikin heistä sai omat matkalaukkunsa takaisin.