IS: 16-vuotias törttöili kevarilla Varsinais-Suomessa – vaarallista ohittelua keskisormi ojossa

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Alaikäinen kevytmoottoripyörän kuljettaja on tuomittu sakkoihin Varsinais-Suomessa vaarallisen ajamisen seurauksena. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien mukaan tapaus sai alkunsa syyskuussa 16-vuotiaan kuljettajan ajettua autoletkassa Uudestakaupungista Laitilaan päin.

Kevytmoottoripyörän kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edessä olevaa autoa alkavasta sulkuviivasta huolimatta. Vastakkaista kaistaa ajanut auto joutui väistymään. 16-vuotiaan kerrotaan näyttäneen ohittaessaan keskisormea autoilijoille.

Seuraavan ohituksen aikana väistämään joutui vastakkaisella kaistalla ajanut rekka, ja myös tässä tapauksessa ohitus tapahtui sulkuviivan alueella. Tämän jälkeen kevytmoottoripyörän kuljettaja siirtyi laittomasti kevyenliikenteenväylälle, jota pitkin hän ajoi ylinopeutta.

Nuoren kevarikuskin matka päättyi hänen törmättyä henkilöautoon suojatiellä. Todistajan mukaan henkilöauton vauhti oli ollut hiljainen, eikä kevytmoottoripyörän kuljettaja ollut jarruttanut. Kevarikuski lensi törmäyksen seurauksena metrien matkan ojaan ja nyrjäytti nilkkansa.

Kevytmoottoripyörän ajaja kiisti kaikki syytteet. Käräjäoikeus totesi hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen nuorena henkilönä, ja tuomitsi hänet yhteensä 450 euron sakkorangaistukseen. Tuomio ei ole lainvoimainen.