Lemmikin kanssa Ukrainasta pakeneville oma vastaanottokeskus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lemmikkieläinten kanssa Ukrainasta Suomeen saapuvat keskitetään jatkossa omaan vastaanottokeskukseen. Lemmikit saavat Maahanmuuttovirasto Migrin mukaan terveysohjeistuksen mukaista hoitoa Riihimäen vastaanottokeskuksessa.

Vastaanottokeskuksissa asuu tällä hetkellä muutamia ukrainailaisten lemmikkejä, lähinnä koiria ja kissoja. Suurin osa lemmikeistä on omistajiensa kanssa yksityismajoituksessa. Migrin ylijohtaja Jari Kähkösen mukaan pakolaisia ei eroteta lemmikeistä, mutta kaikkiin vastaanottokeskuksiin eläimiä ei voi tuoda esimerkiksi allergioiden vuoksi.

Vähintään 30 päivän eristyksen lisäksi vastaanottokeskukset järjestävät lemmikeille eläinlääkärin, joka huolehtii esimerkiksi tarvittavista rokotuksista. Myös yksityismajoituksessa asuvilta pyritään kysymään mahdollisista lemmikeistä. Kähkösen mukaan on erittäin tärkeää, että kaikki lemmikit saadaan rokotettaviksi.

Ruokaviraston mukaan ukrainasta saapuneiden lemmikkien terveysriskit on syytä tiedostaa. Tilanne on uusi, sillä aikaisemmin turvapaikanhakijat ovat tuoneet harvoin lemmikkejä mukanaan.