Koronaepidemia iski lentoyhtiöön – yli sata lentoa peruttiin

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lentoyhtiö easyJet on perunut noin 100 lentoa maanantaina. Syynä on henkilökunnan tavallista tavallista suurempi poissaolojen määrä koronaviruksen vuoksi. Myös useat lentokentät kamppailevat henkilöstöpulan kanssa, mikä on johtanut pitkiin turva- ja lähtöselvitysjonoihin.

Yksi Euroopan suurimmista lentoyhtiöistä EasyJet sanoi, että peruutukset ovat pieni osa sen operoimista lennoista. Yhtiö lentää normaalisti maanantaisin 1.645 lentoa. Peruutukset vaikuttavat koko alkuviikon ajan, BBC uutisoi.

Useat maat ovat poistaneet matkustusrajoituksia, joten ihmiset ovat varanneet lomamatkoja enemmän. Tämä näkyy kasvavana paineena lentoyhtiöissä ja lentoasemilla. Noin 78 prosenttia suomalaisista on saanut täyden rokotesarjan koronavirusta vastaan. Tänä vuonna tautiin on kuitenkin kuollut ja sairastunut ennätysmäärä ihmisiä, joten rokote ei estä taudin leviämistä.