Mies ei hoitanut alapääkarvoitustaan – oli menettää sukuelimensä

Ohhoh! Terveys · Tim Isokivi

Vartalon karvoitusta trimmataan tyypillisesti lähinnä kosmeettisista syistä, mutta joskus siitä voi olla jopa terveydellistä hyötyä. Eräs australialaismies oli vaarassa menettää sukuelimensä häpykarvoituksen huono kunnon vuoksi. Tapauksesta kerrottiin Urology Case Reports -julkaisussa.

Geelongissa asuva 57-vuotias mies oli hakeutunut lääkärille terskassaan ilmenneen kivun vuoksi. Lääkäri ei kuitenkaan vilkaissut potilaan sukuelintä, vaan määräsi vaivaan steroidipohjaista lääkettä. Kipujen jatkuessa mies haki apua yliopistollisesta sairaalasta.cPotilaan penistä tarkemmin tutkinut lääkäri totesi kivun johtuneen esinahan ympärille takkuuntuneista häpykarvoista.

Karvat pitivät elintä niin tiukassa kuristusotteessa, että se oli halkaisijaltaan enää noin sentin kokoinen. Ainoa keino pelastaa sukuelin oli leikata kuolioon joutunut iho pois. Potilaan kerrotaan säikähtäneen mahdollisia riskejä niin pahasti, että hän pakeni sairaalasta. Myöhemmin hän kuitenkin myöntyi leikkaukseen. Operaatio onnistui, mutta elimeen jäi pysyviä jälkiä.

– Tältä kaikelta oltaisiin voitu välttyä, mikäli potilas olisi huolehtinut hygieniasta ja pessyt esinahkansa alta säännöllisesti, urologi Rich Viney kommentoi Daily Mail -lehdelle.