Tallinkin matkustajamäärä kasvoi lähes 170 prosenttia alkuvuonna

Matkailu · Terhi Piiroinen

Tallink on kertonut, että yhtiö kuljetti vuoden 2022 tammi-maaliskuun aikana yhteensä 720.261 matkustajaa. Määrä on 169,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Ihmiset haluavat nyt liikkua ja elää.

– Vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen tilastojen nousua selittää osittain se, että yhtiön reiteillä liikennöi suurempi määrä laivoja kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Lisäksi matkustusrajoitukset ovat lieventyneet tai poistuneet ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

– Näillä molemmilla on ollut välitön positiivinen vaikutus matkustajamääriin ja on hienoa huomata, että matkustajien kiinnostus palautuu näin nopeasti rajoitusten purkamisen seurauksena, Nõgene jatkoi.

Tallink-konsernilla on yhteensä 15 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä useilla eri reiteillä. Tallink työllistää noin 4.000 henkilöä Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Latviassa, Venäjällä ja Saksassa. Vuonna 2021 yhtiö kuljetti noin kolme miljoonaa matkustajaa.