Mies kyllästyi deittailuun – osti neljä nukkea elämänkumppaneikseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Tennesseessä asuva Jay ”Doll King” Hefner on neljän nuken kanssa asuva mies. Hän on rakastunut palavasti niistä yhteen, Kali Suun -nimiseen nukkeen, joka on hänen mielestään kaikkii muihin nähden ylivoimainen.

Kolme muuta nukkea elävät kuitenkin sovussa saman katon alla, vaikka niillä onkin Jayn mukaan hyvin toisistaan poikkeavat persoonallisuudet. Intiimikäyttöön tarkoitetut ovat muuttuneet vuosien varrella pumpattavista Barbaroista ihmistä muistuttaviksi välineiksi.

Maailmalla on runsaasti miehiä, jotka kohtelevat tällaisia nukkejaan aidon ihmisen tavoin – tai toisinaan jopa paremmin. Myös Jay hoivaa nukkejaan. Hän itse ei näe elintavassaan mitään kummallista. Lähipiiri on sanonut miehelle suoraan, että hän vaikuttaa mielenvikaiselta, mutta Jay on eri mieltä. Hän on kyllästynyt parisuhteiden raastavuuteen ja pettymyksiin – nuken kanssa on aina hyvä olla.

– Haluan purkaa stigmoja asian ympäriltä ja osoittaa, että nuken kanssa voi elää normaalisti ja nauttia.