Luottokorttilasku väärälle henkilölle viitenumerolla – näin viranomainen reagoi

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Luottokorttilaskun tilaaminen sähköisesti on aiehuttanut ongelmia Suomessa. Nyt julki tulleen tapauksen vuoksi tietosuojavaltuutettu on ilmoittanut, ettei luottokorttilaskun tilaamisen mahdollistaminen pelkällä viitenumerolla ole lain mukaista.

Luottokorttilaskun tilaaminen pelkällä viitenumerolla voi johtaa ongelmiin, mikäli asiakas näppäilee väärän numeron. Hänelle saattaa päätyä tällöin väärän ihmisen lasku. Samalla hänelle voi paljastua yksityisiä tietoja kuten osa korttinumerosta, ostotapahtumat ja luoton velkasaldo.

Tietosuojavaltuutettu sai vuonna 2018 kantelun, jonka vireillepanija oli antanut Visa-luottokorttilaskunsa tiedot ystävälleen. Ystävän oli tarkoitus maksaa oma osuutensa luottokorttilaskusta. Hän oli kuitenkin tilannut samalla vahingossa vireillepanijan laskun omaan pankkiinsa viitenumeron avulla.

Pankki ilmoitti tietosuojavaltuutetulle myös erillisestä tapauksesta, jossa asiakas oli e-laskutilauksen yhteydessä näppäillyt viitenumeron väärin ja tilannut väärän henkilön e-laskun. Tietosuojavaltuutetun mukaan pankki rikkoi yleistä tietosuoja-asetusta. Sivullisen ei näppäilyvirheen vuoksi pitäisi nähdä toisen ihmisen henkilötietoja.

Pankki sai tietosuojavaltuutetulta huomautuksen tapauksiin liittyen. Pankki on ilmoittanut ryhtyneensä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi.