Poliisi: Walking Dead -tähden kuolema ei ehkä ollutkaan itsemurha

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Walking Dead -sarjassa zombieta esittänyt näyttelijä Moses J. Moseley löydettiin menehtyneenä autostaan tammikuun lopulla. Poliisit kertoivat ensin epäilleensä 31-vuotiaan tehneen itsemurhan. Sittemmin asiasta on selvinnyt uutta tietoa.

Moses J. Moseley ilmoitettiin ensin kadonneeksi. Hänet löydettiin autostaan kuolleena etsintöjen päätteeksi keskiviikkona 26. tammikuuta. Hänellä oli löydettäessä ampumahaava päässään. Sittemmin poliisit alkoivat epäillä, että ruumiin asennon ja ampumahaavan sijainnin perusteella kyseessä saattaakin olla rikos tai vahinkolaukaus.

Ase oli Moseleyn sylissä löydettäessä. Näyttelijän lähipiiri löysi Moseleyn autostaan Georgian Stoclbridgestä Hudson Bridge -sillan läheisyydestä. Alun perin poliisi uskoi, että kyseessä oli itsemurha, kun otetaan huomioon auton syrjäinen sijainti, mutta nyt he tutkivat muita vaihtoehtoja näyttelijän kuolemaan.

Moseleyn sisko Teerea Kimbo ei ole uskonut veljensä tehneen itsemurhaa. Miehen ura oli nousujohteinen ja hän vaikutti olleensa tulevaisuutensa suhteen innoissaan. Mies oli myös sopinut tapaamisia ennen kuolemaansa. Perhe on epäillyt, että Moseley on kidnapattu ja tapettu. Poliisi haluaakin käydä eri vaihtoehdot läpi ennen virallisen kuolinsyyn julistamista, TMZ uutisoi.

Moseley näytteli The Walking Dead -sarjassa zombia vuosina 2012-2015. Hänet nähtiin myös HBO:n Watchmen-sarjassa ja Nälkäpeli: Vihan liekit -elokuvassa.