Bile-Dani on nyt Idleman – julkaisi todella kovan housekappaleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisille Bile-Dani -nimellä monista yhteyksistä tunnetuksi tullut julkkistähti Daniel Lehtonen on jatkanut musiikkiuraansa, mutta tehnyt samalla merkittävän nimen- ja suunnanmuutoksen. Perjantaina Lehtonen julkaisi ensimmäisen singlensä artistinimellä Idleman. Kappaleen nimi on I Need Your Love ja kyseessä on tyylipuhdasta big room housea. Ja vieläpä potentiaalinen hittikappale.

– Musiikki on ollut minulle koko elämäni intohimo. Minulla oli esimerkiksi päiväkodissa noin 4-5-vuotiaana mukana oma boombox, jossa soi repeatilla Paradision Bailando. Ennen Bile-Danin ”syntymistä” toimin DJ:nä ja tuotin musiikkia nimellä Daniel Van Martin. Olin saanut hyvin jalkaa oven väliin, mutta jätin sen unelman hautumaan ja lähdin täysillä mukaan olemaan koko kansan Bile-Dani, Lehtonen kertoo.

Idlemanin ensimmäinen single ei jää viimeiseksi, sillä luvassa on ennen kesää yhteensä peräti viiden kappaleen verran Idlemanin materiaalia. Nykyisin Espanjassa asuva artisti on nyt palannut musiikillisesti juurilleen. Idleman-nimen takana on anagrammi nimestä Daniel M. Miehen itsensä mukaan uuden projektin on tarkoitus tuottaa jatkossakin kesäistä, melodista, iloista ja positiivista dancemusiikkia.