Veroilmoitus jätettävä pian – etätyö luo haasteita vähennyksille

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Koronatilanne vaikuttaa myös verotukseen etenkin palkansaajilla. Etätöihin liittyvistä vähennyksistä tehdään Verohallinnolle paljon kysymyksiä. Suurimman osan palkansaajista pitää ilmoittaa tiedot vuoden 2021 verotusta varten lähiviikkoina.

Esitäytetty veroilmoitus pitää aina tarkistaa. Jos kaikki tiedot esitäytetyllä ovat oikein, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Ilmoitettavaa ei ole suurimmalla osalla, jotka esitäytetyn veroilmoituksen saavat. Viime keväänä vajaa 1,4 miljoonaa täydensi esitäytetyn veroilmoituksen tietoja. Erityisesti täydennettävää voi olla palkansaajilla.

− Tarkista, että valmiiksi merkityt tulot ja vähennykset ovat oikein. Viime vuonna koronan vuoksi sekä etä- että läsnätöitä tehneillä voi olla korjattavaa erityisesti kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa sekä työhuonevähennyksessä, johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Verohallinnosta sanoo.

− Jos on joutunut joukkoliikenteessä käyttämään työmatkoilla kasvomaskia viime vuonna ja on ostanut maskit itse, maskien kustannukset voi vähentää verotuksessa kodin ja työpaikan välisinä matkakuluina.

Maskivähennyksen määrä on kaksi euroa matkapäivältä.



Pääosin etätöitä tehneiden kannattaa tarkistaa myös, että esitäytetylle on merkitty työhuonevähennys. Täyden kaavamaisen työhuonevähennyksen 920 euroa voi tehdä, jos on tehnyt etätöitä yli puolet kaikista työpäivistä vuodessa.