Tutkimus: Näin usein koira tulisi ruokkia – pysyy terveempänä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Koirien ruokailuja ja niiden vaikutuksia lemmikkieläinen terveyteen analysoineet tutkijat ovat yllättyneitä tuloksista. Tutkimuksessa analysoitiin yli 10.000 koiran ruokailutottumuksia ja niiden vaikutuksia terveydellisten tilojen, kuten ihon, jalkojen, munuaisten, virtsateiden, maksan, sydämen ja neurologisten sairauksien välillä.

Vuodesta 2019 asti kerättyjen koirien The Dog Aging Projectin mukaan kerran päivässä ruokaa saavat koirat omaavat vähemmän fyysisiä terveysongelmia. Lisäksi ne ovat parempia kognitiivisesti. Tulokset julkaistiin GeroScience -lehdessä. Vanhempi tutkija ja biostatistiikan professori Kathleen Karr Washingtonin yliopistosta myönsi, että tulokset olivat yllättäviä. Ero oli selkeä verrattuna koiriin, jotka saavat ruokaa useammin kuin kerran päivässä.

Tutkijoiden mukaan ihmisten ei pitäisi muuttaa tapaa, jolla he ruokkivat lemmikkiään tutkimuksen perusteella, koska lisätyötä tarvitaan. Tutkimus hänen mukaansa kuitenkin pieni askel kohti parempaa koirien ymmärtämistä. Seuraavaksi ryhmä tutkii koirien ikääntymistä.