Noin 20 pyöräilijää kuolee vuosittain – tämä ryhmä näkyy tilastoissa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Suomessa kuolee liikenteessä vuosittain parikymmentä pyöräilijää. Onnettomuusriskiä kasvattavat ajaminen päihtyneenä sekä esimerkiksi iän tai sairauksien myötä heikentynyt toiminta- ja havainnointikyky. Valtaosa menehtyneistä pyöräilijöistä on yli 54-vuotiaita.

Onnettomuudet painottuvat taajamiin ja kypärä puuttui suurelta osalta kuolleista. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien lisäksi liikenteessä loukkaantuu vakavasti useita satoja pyöräilijöitä vuosittain. Pyöräilijän kuolemaan johtaneista onnettomuuksista vuosina 2016–2020 kolme neljännestä oli yhteenajoja moottoriajoneuvon kanssa.

– Kypärän, valojen ja muiden turvavarusteiden käyttäminen on pyöräilijöiden oma etu. Niillä ei voida estää kaikkia onnettomuuksia ja vammoja, mutta niiden käytöllä on kokonaisuutta arvioitaessa merkittävä turvallisuusvaikutus. Täytyy kuitenkin muistaa, että onnettomuus on usein monen tekijän summa, toteaa erityisasiantuntija Salla Salenius Onnettomuustietoinstituutista.