Mies ruiskutti huumesieniä verisuoniinsa – sisäelimiin kasvoi sieniä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Journal of the Academy of Consultation – Liaison Psychiatry -lehdessä on kerrottu miehestä, joka joutui sairaalaan vakavan elinten vajaatoiminnan vuoksi. Hän oli ymmärtänyt psykedeelisten sienten käytön väärin. Sen sijaan, että hän olisi syönyt psylosibiinia, hän ruiskutti ne suoraan verenkiertoonsa.

Kolmekymppinen mies oli aiemmin sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja hän törmäsi verkossa psilosybiiniin tutkittuaan tapoja hoitaa sairautta. Mies yritti ensin keittää sieniä ja eristää niistä ainetta, jota hän ruiskutti suoneen. Keittäminen ei tuhonnut sientä kokonaan, koska ne levisivät hänen verenkiertonsa mukana ja alkoivat kasvaa hänen elimistössään.

Sienet aiheuttivat vakavia vammoja, mukaan lukien elinten vajaatoiminnan. Mies hakeutui sairaalaan oksennettuaan verta ja hän oli saanut munuais- ja maksavaurion. Lääkärit joutuivat laittamaan hänet hengityskoneeseen ja suorittamaan verensiirron kolme viikkoa kestäneen hoitojakson aikana. Vaikka kyseessä on yksittäistapaus, havainnollistaa se kuinka vaarallista voi olla, kun ihmiset jätetään ilman asianmukaista tukea tai ohjausta lääkehoidoisssa.