Yle: Nato-hakemuksen allekirjoittamiseen käytetystä kynästä hittituote – loppui verkkokaupasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yllättävistä asioista voi tulla hittituotteita odottamattomilla tavoilla. Stockmannin verkkokaupasta on myyty loppuun päällisin puolin melko normaalilta vaikuttava kuulakärkikynä. Kynän suosion uskotaan johtuvan ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta.

Toimittaja Jari Hanska kirjoitti Iltalehden kolumnissaan lainanneensa ulkoministeri Pekka Haavistolle kynäänsä Nato-hakemuksen allekirjoittamiseen. Toimittajan mukaan Hay-merkkinen, Stockmannilta ostettu kuulakärkikynä oli hajonnut väliaikaisesti vain viikkoa aikaisemmin. Nato-hakemusta allekirjoittaessa kynä kuitenkin toimi hänen helpotuksekseen.

Yle uutisoi sittemmin kynän loppuneen Stockmannin verkkokaupasta. Loppumisen ajankohdan vuoksi on erittäin todennäköistä, että kynän suosioon vaikutti juurikin sen odottamaton maine Nato-kynänä. Tuotekuvauksen mukaan niin povitaskuun kuin käsilaukkuunkin tyylikkäästi sujahtavaa Bullet-kynää myytiin Stockmannilla melko vaatimattomaan kahdeksan euron hintaan.