Tangomarkkinoiden semifinaalista jatkoon päässeet valittu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seinäjoella perinteisesti järjestettävien Tangomarkkinoiden semifinaali on kisattu Vantaan Kulttuurikeskus Martinuksessa. Semifinaalissa lauloi kuusitoista tangotaituria, joista tuomaristo valitsi puolet finaalin karsintaan. Uudet tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 9. heinäkuuta.

Semifinaaliin osallistui kahdeksan miessolistia ja kahdeksan naissolistia. Nämä kuusitoista tangotaituria oli valittu sekä yleisöäänin että tuomareiden päätöksellä 247 hakijan joukosta. Tuomaristo valitsi laulajista puolet jatkoon kohti Seinäjoki Areenalla torstaina 7. heinäkuuta järjestettävää finaalin karsintaa.

Semifinaalista jatkoon pääsivät Sari Tuliniemi (Kirkkonummi), Hanna Hirvonen (Kajaani), Heta Halonen (Pori), Hanne Kivioja (Jyväskylä), Keijo Hietikko (Kurikka), Lauri Ketonen (Rauma), Janne Marja-aho (Helsinki) ja Tomi Kuusela (Mynämäki). Tuomariston puheenjohtajana toimii Nina Tapio, jonka lisäksi tuomaristoon kuuluvat Marco Bjurström, Marko Maunuksela, Hanna Pakarinen ja Marja Kokko.

– Oli hienoa päästä näkemään semifinalistit lavalla. On ihan eri nähdä laulajat livenä kuin videotallenteelta. Ilahduin siitä miten hyvin kaikki semifinalistit olivat valmistautuneet. Meillä on aivan supersetti laulajia, en malta odottaa Seinäjoen finaalin karsintaa, tuomariston puheenjohtaja Nina Tapio kertoi.

Laulukilpailu jatkuu Seinäjoen finaalin karsinnassa torstaina 7. heinäkuuta, jolloin valitaan finaalissa nähtävät neljä laulajaa.