Porin Kirjurinluotoon tilapäinen leirintäalue – palvelee Pori Jazzin ja Porisperen aikana

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Porin Kirjurinluodossa järjestetään kesän aikana muun muassa Pori Jazz ja Porispere -festivaalit. Tänä vuonna Konserttiareenan lähelle avataan myös tilapäinen leiriytymisalue.

Alueen kapasiteetti tulee olemaan suurimmillaan SuomiAreenan ja Pori Jazzin aikaan 15.-17. heinäkuuta, jolloin varattavissa on 250 sähköllistä karavaanipaikkaa, 50 sähkötöntä paikkaa ja 45 moduulimajoitusmökkiä. Porispere-viikonloppuna 5.-6. elokuuta tarjolle tulee moduulimökkien sijaan noin 100-150 karavaanipaikkaa.

– Tuleva kesä edetään leiriytymisalueen osalta pilottimaisena kokeiluna ja jatkossa alueen käyttö menee pidempiaikaiseen kilpailutukseen, kertoo tapahtuma-asiantuntija Eija Joensuu tiedotteessa.

Alueelle tulee kesän ajaksi sähköinen kulunvalvonta sekä wc- ja suihkutilat. Tapahtumien välisenä aikana alueella on tarjolla joitain kymmeniä karavaanipaikkoja kysynnän mukaan. Lentävä Mökki Oy:n ylläpitämän leiriytymisalueen toiminta alkaa 8. heinäkuuta ja ajanvarausjärjestelmä pyritään avaamaan noin kuukautta aikaisemmin.