Seiska: BB-tähti saa kauan toivomansa silikonirinnat – lentää Turkkiin kauneusleikkaukseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Big Brother Suomi ja Selviytyjät -ohjelmassa esiintynyt Ella Toivainen on toivonut jo pitkään suurempaa täytettä poveensa. Seiskan mukaan 24-vuotias kaunotar lentää pian Turkkiin maan kauneusleikkauten keskukseen, eli Istanbuliin rintojen suurennusleikkaukseen. Samalla häneltä operoidaan nenä.

– Nyt kun kerran sinne mennään, laitetaan kummatkin mieltä vaivanneet kohdat kuntoon. Nukutuksessa on omat riskinsä, joten on kehonkin kannalta on parempi hoitaa molemmat samalla kertaa. Minua ei ole koskaan nukutettu, se tietysti jännittää, Ella kertoo Seiska-lehdelle.

Ellan suunnitelmissa ei ole kauneusleikkauskierrettä. Hän on kertonut aiemmin vieroksuvan treffailua. Hän nousi koko kansan tietoisuuteen osallistuttuaan Suomen Big Brother -ohjelmaan.