Sylvester Stallone kiinnitettiin mafiapomon rooliin – kuva julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sylvester Stallone tunnetaan parhaiten elokuvarooleistaan, mutta nyt tähti on kiinnitetty keskeiseen rooliin tulevassa tv-sarjassa. 75-vuotias tähti näyttelee mafiapomo Dwight ”The General” Manfredia Paramount Plus -palvelun Tulsa King -sarjassa.

Paramount Plus jakoi Twitterissä ensimmäisen kuvan Sylvester Stallonesta mafiapomon roolissa. Tulsa King -sarjan on luonut Taylor Sheridan, jonka muihin töihin lukeutuvat muun muassa suosittu Yellowstone-sarja, Mayor of Kingstown ja 1883. Sarjan odotetaan alkavan vielä tämän vuoden aikana.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Sylvester Stallone nähdään keskeisessä roolissa televisiosarjassa. Valkokangasrooleihin profiloituneen tähden ura televisiossa on rajoittunut lähinnä pieniin rooleihin 70-luvulla ja myöhemmin satunnaisiin vierailuihin komedia- ja draamasarjoissa. Stallone nähdään tänä vuonna myös elokuvissa Samaritan ja The Expendables 4.