Alaikäinen pakeni poliisia varastetulla autolla Kiteellä – matka jatkui piikkimattoonkin ajamisen jälkeen

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Kiteellä todistettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takaa-ajoa. Tapaus sai alkunsa kello 02:10 hätäkeskuksen saatua ilmoituksen varastetusta autosta. Poliisi havaitsi tuntomerkkeihin sopivan auton liikkumassa Joensuun suuntaan Tikkalassa.

Kuljettaja kiihdytti auton vauhtia poliisipartion käännyttyä hänen peräänsä ja annettua pysäytysmerkin. Poliisipartio ajoi paikoitellen 165 kilometrin tuntivauhtia, mutta ei onnistunut saamaan pakenijaa kiinni. Nopeusrajoitukset olivat takaa-ajon aikana 80-100 kilometriä tunnissa.

Toinen poliisipartio asetti tielle piikkimaton, johon varastetun auton eturenkaat tyhjenivät. Pakenija kuitenkin jatkoi matkaa vielä noin kahden kilometrin edestä. Lopulta poliisi otti kiinni varaastetussa autossa olleet henkilöt.

Auton kuljettaja osoittautui alaikäiseksi. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.