Samu Haber julkaisee debyyttialbumin syksyllä – lähtee lokakuussa kiertueelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunrise Avenue -yhtyeestä tuttu Samu Haber julkaisee suomenkielisen soolouransa debyyttialbumin 30. syyskuuta. Albumi on nimeltään Pelastetaan maailma ja sen ennakkomyynti käynnistyy levykaupoissa perjantaina 17. kesäkuuta. Samana päivänä julkaistaan neljäs single Sata vuotta sitten, jonka Haber on kirjoittanut yhdessä Tiina Vaininkaisen ja Antti ”RZY” Riihimäen kanssa.

– Olen viivytellyt suomenkielisen uran starttia, kun haluan ensin nauttia viimeiset hetket Sunkkarien kanssa rauhassa. Nyt kun maailma vihdoin aukeni ja pääsimme starttaamaan jäähyväiskiertueemme, olen totaalisen onnellinen ja innoissani, että voin painaa kaasua myös tulevan oman albumin ja keikkojen kanssa, parhaillaan Sunrise Avenuen jäähyväiskiertueella oleva Samu Haber kertoo.

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin muusikoihin lukeutuva Samu Haber käynnisti soolouransa loppuvuodesta 2020. Kolme jo-julkaistua singleä ovat menestyneet erinomaisesti niin striimipalveluissa kuin radioissakin. Enkelten kaupunki ja Täältä tullaan ovat molemmat ylittäneet kultarajan ja uusin singlelohkaisu Sä hipoo kultarajaa vain neljä kuukautta julkaisunsa jälkeen.

Enkelten kaupunki kasvoi radiohitiksi ja vietti yli 35 viikkoa radiolistalla korkeimmillaan listasijalla neljä. Toinen single Täältä tullaan oli yksi viime vuoden soitetuimmista suomalaisista kappaleista radioissa yltäen korkeimmillaan listasijalle kaksi. Helmikuussa julkaistu Sä on viettänyt jo 13 viikkoa radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. Sunrise Avenue nousee kahtena peräkkäisenä iltana Helsingin Olympiastadionin lavalle 8. ja 9. heinäkuuta. Sunrise Avenuen matka päättyy elokuun lopulla Saksaan loppuunmyydyille areenoille.

Pelastetaan maailma -kiertue

14.10.2022 Turku, Logomo



15.10.2022 Seinäjoki, Rytmikorjaamo



21.10.2022 Tampere, Tullikamarin Pakkahuone



22.10.2022 Lahti, Möysän Musaklubi



29.10.2022 Helsinki, Tavastia-klubi