Hautakiven alatyylisestä viestistä skandaali

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hautakiviin kaiverreitaan usein koskettavia muistokirjoituksia, mutta toisinaan myös hieman toisenlaisia viestejä. Nyt Yhdyvalloissa on herättänyt kohua Iowan Polkiin haudatun Steven Paul Owensin hautakiven piiloviesti.

59-vuotiaana syyskuussa 2021 menehtyneen Owensin hautakivessä on teksti ”Forever in our hearts, until we meet again, cherished memories, known as our son, brother, father, papa, uncle, friend & cousin”, eli ”ikuisesti sydämissämme, kunnes tapaamme jälleen, vaalittuja muistoja, hänet tunnetaan poikana, veljenä, isänä, isoisänä, enona, ystävänä ja serkkuna”.

Piiloviesti paljastuu lukemalla pitkän tekstin jokaisen rivin ensimmäisen kirjaimen. Ne muodostavat lauseen ”fuck off”, eli ”painu v*ttuun”.

Hautausmaan työntekijät eivät ole asiasta mielissään, sillä heidän mukaansa kiroilu ei kuulu ikuisen levon alueelle. WIBW-uutissivuston mukaan Owensin perhe kuitenkin toivoo voivansa säilyttää viestin hautakivessä. Vainajan Lindsay-tyttären mukaan viestin tarkoituksena ei ole häpäistä Steveniä, vaan kunnioittaa suorasanaista isää hänen usein humoristiseen sävyyn käyttämällään kehotuksella.