Mitä ihmettä Tom Hanksille on tapahtunut?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Tom Hanks on muuttunut lyhyessä ajassa huomattavasti. Ihmisille on noussut pelko hänen terveydestään, sillä muutos on radikaali. Amerikkalainen megatähti on parhaillaan mainostamassa uutta Elvis-elokuvaa, kun hänet on nähty lavalla harmaana, tärisevänä, reilusti laihtuneena ja muutenkin aiempaa heiveröisemmän oloisena.

Tom Hanks näyttelee uudessa elokuvassa Elvis Presleyn manageria, eversti Tom Parkeria. Daily Mailin mukaan 65-vuotias Hanks kuvattiin äsken Australian Gold Coastilla ja hän puhui mikrofoniin reippaalla äänellä. Käsi kuitenkin tärisi holtittomasti ja hänen ryhtinsä oli kumara.

Hän puristi mikrofonia kahdella kädellä yhdessä kohdassa yrittääkseen pysäyttää tärinän. Tom Hanks on naimisissa laulaja Rita Wilsonin kanssa. Naisen sosiaalisen median perusteella Hanks on ollut huomattavasti eri näköinen vielä vuosi sitten ja viime vuoden syyskuussa. Fanit pelkäävät miehen sairastuneen yllättäen ja vakavasti.